JySS 40v. juhlavuoden Juniorileiri 30.6.-2.7.2017

23.04.2017

Jyväskylän Sulkapalloseura järjestää 40v. juhlavuoden kunniaksi 8-13-vuotiaille junioripelaajille suunnatun kolmen päivän leirin. Leiri käynnistyy perjantaina 30.6. klo 14.00 ja leiri päättyy sunnuntaina 2.7. klo 16.00.

Leiripaikkoina toimivat Monitoimitalo sekä Hipposhalli. Perjantaina treenejä järjestetään kaksi, lauantaina kolme sekä sunnuntaina kaksi. Osa fyysisistä treeneistä järjestetään mahdollisuuksien (sää) mukaan Hippoksen alueen ulkoliikuntapaikolla.

Juniorileiri on tarkoitettu U9-U13 ikäisille junioripelaajille. Pelaajat jaetaan tasoryhmiin iän sekä tason mukaan. Kilpailutaustaa pelaajilla ei tarvitse olla.

Leirillä käydään läpi kattavasti lyönti-sekä liikkumistekniikoita sekä tehdään hauskoja ja vauhdikkaita peliharjoituksia niin kaksin- kuin nelinpelissäkin. Leiriharjoituksiin kuuluu myös monipuolisia motorisia liikeharjoitteita. Osa harjoituksista toteutetaan Hipposalueen ulkoliikuntatiloissa.

Leirin valmentajina toimivat Jyväskylän Sulkapalloseuran juniorivalmentajat. Paikalla on myös fysiikkavalmentaja, joka toimii motoristen harjoitusten vetäjänä.

Leirin hinta 30.6.-2.7. on 140 euroa / pelaaja sisältäen valmennuksen (7 treeniä, yhteensä noin 15h), pallot, sekä ruokailut (lounas la-su, päivällinen pe-la, iltapala pe-la). Ulkopaikkakuntalaisille pelaajille järjestetään tarvittaessa erikseen majoitus paikallisessa kesähotellissa 3-4 hengen huoneissa. Kolmen yön (to-pe, pe-la, la-su) majoituksen hinta aamiaisineen on noin 90 euroa. Mikäli pelaajilla on tuttuja pelikavereita Jyväskylässä, myös perhemajoitus on mahdollinen. Pelaajien tulee sopia perhemajoituksista henkilökohtaisesti.

Leirille otetaan mukaan 36 ensin ilmoittautunutta pelaajaa. Leiri-ilmoittautuminen on sitova. Leirimaksut lähetetään pelaajille toukokuun aikana. Tarkempi leiriohjelma julkaistaan toukokuun aikana. Viimeinen ilmoittautumispäivä leirille on 25.5.

Lisätietoja leiristä sekä ilmoittautumiset löytyvät täältä.

Tervetuloa leireilemään Jyväskylään!

22.03.2024JySS CUP Lauantaina 6.4.2024 Monnarilla
16.03.2024Badminton Europe U17 Circuit Puola
10.03.2024YONEX Nuorten ja seniorien SM-kilpailut'24 - JySS Tulokset
05.03.2024Liity nyt JySS jäseneksi - loppukauden jäsenmaksu vain 25 euroa
03.03.2024JySS Cup 2.3.2024 - Tulokset
01.03.2024Lauantain 2.3.2024 JySS Cup otteluohjelma julkaistu
21.02.2024JySS Alakoulun Sulkapalloleiri 2024
14.02.2024JySS kilpajuniorit kiertävät Euroopan kisakenttiä
11.02.2024Mansen Sulan Kansalliset 10.-11.2.2024 - JySSiläisten tulokset
09.02.2024Aapo Puhakka ehdolla BEC Awards 2024 Gaalassa

Siirry arkistoon »