JySS 40.v juhlavuoden Kilpaleiri 29.6.-2.7.2017

Päävalmentaja Jacob

Jyväskylän Sulkapalloseura järjestää 40v. juhlavuoden kunniaksi 13-18v. kilpapelaajille suunnatun neljän päivän leirin. Leiri polkaistaan käyntiin torstaina 29.6. klo 12.00 ja leiri päättyy sunnuntaina 2.7. klo 16.00.

Leiripaikkana toimii Monitoimitalo Hippoksella, osoite on Kuntoportti 3. Torstaina treenejä järjestetään kaksi, perjantaina ja lauantaina kolme sekä sunnuntaina kaksi. Osa fyysisistä treeneistä järjestetään mahdollisuuksien (sää) mukaan Hippoksen alueen ulkoliikuntapaikolla.

Leirin päävalmentajana toimii tanskalainen Jacob Oehlenschlæger. Jacob on toiminut viime vuodet Saksan miesten maajoukkueen päävalmentajana. Tällä hetkellä hän toimii Tanskassa seurajoukkue Greven urheilutoimenjohtajana. Toisena päävastuullisena valmentajana mukana pyörii JySSin nuorisopäällikkönä sekä U-15 liittoryhmän vastuuvalmentajana toimiva Aarni Pariola. Lisäksi mukana leirillä ovat JySSin muut valmentajat sekä ammattitason fysiikkavalmentaja.

Jacobin mukana leirille saapuu kaksi kovan tason tanskalaisjunioripelaajaa. Myös hallitseva U19-luokan Suomen Mestari Justus Kilpi on ilmoittanut saapuvansa Jyväskylään leireilemään.

Kilpaleiri on tarkoitettu liittoryhmätason (U15, U17 ja U19) sekä kansallisen junioritason pelaajille. Pelaajat jaetaan kolmeen tasoryhmään iän ja tason mukaan. Jokainen leiriryhmä pääsee nauttimaan Jacobin uusimmasta kokemuksesta Euroopan sulkapallon huipulta.

Leirin pääteemat ovat: 1. Nykypelin vaatimusten mukainen tekninen osaaminen sekä lyönneissä että liikkumisessa. 2. Fyysinen vaatimustaso sekä henkilökohtaisten fyysisten ominaisuuksien kehittäminen.

Pelaajat saavat halutessaan henkilökohtaisen palautteen kehitystarpeistaan. Käytämme leirillä videokuvausta apuna pelaajien kehitysalueiden kartoituksessa.